Ja mä tahdon uskoa, et ois vielä toivoa, joka aamu kun herään.

Mä en uskalla ehdottaa enää kellekkään näkemistä, koska mä saan lähes jokaiselta vastaukseks "ei jaksa", "ei ehdi" jne. Joihinki mä luotan, kun ne sanoo olevansa töissä tai jalka paskana. Mut sit on näitä ku olettaa mun ehtivän ja jaksavan auttaa heitä kun tupakat on loppu. Ja kun mä kysyn kahville niin ei kerkee, ei jaksa.. Lahjomisesta on tullu mulle tapa. Kun kukaan ei jaksa lähtee mihinkään, niin kun mä päätän ostaa niille jotain, niin johan tulee liikettä kinttuihin.
Mä en vaan yksinkertasesti jaksa enkä uskalla enää kysyä keneltäkään, että "nähdäänkö?" kun kuitenki saan kielteisen vastauksen. Mä tiedän et oon kohta ihan yksin, mut hei ei se mitään. Sitä mä salaa toivonki.