Eilen itkin yökölle pahaa oloa ja myönsin, että itsemurha-ajatuksia on käyny päässä. Yökkö kerto, että on joutunut kokemaan läheltä nuoren ihmisen itsemurhan ja että sellaista helvettiä ei toivo kenellekkään. Se pisti miettimään. Mä tahdon ainaki yrittää. Ehkä vähän itsenikin takia, mutta suurimmaksi osaksi ystävien takia.
Välit isän kanssa on huonot. Tai siis niitä ei oo ollenkaan. Perjantaina ku puhuttiin puhelimessa, niin se alko raivota mulle ja löi luurit. Sen jälkeen sitä ei oo kiinnostanu vastata mulle.
Nyt oon torstai-aamuun asti kotilomilla ja sit meen yheks yöks takas osastolle. Sit taas viikonlopuks lomille.
