Mä alotin tiistaina päiväosastolla. Voisin tehdä seuraavan postauksen siitä. Mut joo... Abilifya nostettiin, ettei lähtis taas lapasesta tän epävakaan kanssa. Viime öinä unet on jääny max. neljään tuntiin.
Mä olin eilen kaverin läksiäisissä mun entisessä lastenkodissa ja muistin taas millasta syömisen tuottama ahdistus mulla on. Kylhän mä vihaan jatkuvast mun kroppaa, mut nyt ku pöydässä istu lähemmäs 15 henkee, mul tuodaan lautanen ja sanotaan, että "tuu ottaa kakkua ja pullaa" nii iski paniikki. Tuntu et henki ei kulje ja kädet vaan vispas. Asiaa ei yhtään helpottanu muiden läpän heitto "kattokaa Julialla on darra, sil tärisee kädet". Kisko sitä vitun kakkua sit naamaan huonolla omatunnolla ja itkua pidätellen.
Huomenna selviää yks asia, mitä oon pitkään pohtinu. Jos oon oikeessa, niin mä tiedän et täst kesäst tulee paras ikinä ja mä pystyn unohtamaan hetkeks edes kaiken paskan. Mut tuntuu ihan mahdottomalta et mun elämä vois muuttua niin et voisin olla onnellinen. En mä edes oo välttämättä ansainnu onnea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti