Anna mun mennä, anna mun mennä. Mä oven avaan, en henkeä saa.

Eilen oli hoitokokous. Mä siirryin 2. vastuutasolle, eli nyt tiukentu tavallaan säännöt, koska jos myöhästyn esim. aamukokouksesta niin saan huomautuksen siitä. Kolmesta huomautuksesta putoaa 1. vastuutasolle, jossa ei ole kotilomia ja ulkoilut tunnin kerrallaan.
Mä sain myös yhden yöloman lisää.

Mulla piti olla tänään DKT-taitovalmennus -ryhmän haastattelu, mut mä pistin eilen niin paljon hanttiin, että se peruttiin. Hoitajat oli vaan päättäny kysymättä multa mitään, et voisin alottaa sen, vaikka mä oon käyny DKT: a jo vuoden verran aiemmin. Enkä hyötyny siitä.

Lääkkeistä sen verran, että mulla aloitettiin Propral 10mg (1-3 tbl tarvittaessa/pv) käsien tärinään ja paniikkioireisiin. Lääkäri ehdotti myös Risperdalin aloitusta, mutta mä en uskalla aloittaa sitä painon nousun mahdollisuuden takia. Sit huomenna alkaa Ventolinen vetäminen, koska mulla epäillään astmaa. Sithän mulla menee vielä Abilify 30mg ja Ketipinor 25mg 1-2 tbl tarvittaessa. Tuntuu siltä et kohta mä oon tätä menoo niin lääkkeissä, et enää mua ei oo. Et oisin ihan joku toinen. Toisaalta sitä mä haluanki, olla joku muu, mut se ajatus pelottaa.

Huomenna iltalomille ja torstaina yölomalle, perjantaina laivalle ja sunnuntaina takas osastolle. Ehkä tää viikko tästä menee nopeesti, niin sit on lusittu jo 5 viikkoa muistaakseni. Ja sen jälkeen 4 edessä.

Kotikäynti ja muita kuulumisia

Tänään käytiin tän kuntoutusosaston hoitajan ja opiskelijan kanssa mun luona kotikäynnillä. Mua jännitti ihan hirveesti, et mitä ne ajattelee mun kodista, tiskeistä tiskialtaassa ja tuleeko kiusallisia hiljaisuuksia. Se jännittäminen oli ihan turhaa ! Jos ottaa olosuhteet huomioon, et oon kahden mulle aika vieraan ihmisen kanssa mun luona ja siihen yhteensä yli tunnin bussimatka edestakas niin voi sanoo et mul oli ihan kivaaki niiden seurassa :)
Mul on kuulemma silmää sisustamisessa ja koti oli heidän mielestä siisti.

Mä oon alkanu pikkuhiljaa sopeutua jotenki tänne osastolle. Vielä on vähän vaikeuksia, mut kyllä tää tästä. Tällä viikolla mä alotin käymään nuorten aikuisten toimintaterapiaryhmässä. Mä en jotenki jaksais käydä siellä, mut pakko sopeutua siihenki.

Viime viikon keskiviikkona mä kävin Virossa kaverin, isäpuolen ja hänen kaverin kanssa. Matka ei mennyt ihan odotetusti. Mun isäpuoli veti sit sellaset kännit et ei osannu käyttäytyä ja katos kesken matkan. Mut kaverin kanssa oli kivaa. Käytiin SuperAlkossa ja Rimi -hypermarketissa. Mukaan viinojen ja röökien lisäks tarttu hiusvärejä, suklaata ja naamanpuhdistusaine. Oi ne Viron halvat tuotteet <3

Olo on viime aikoina ollut ihan ookoo. Jotkut ikävät lapsuusmuistot on pyöriny mielessä ja hetken pelkäsin jo et oon sekoamassa, kun kaks kaveria peru näkemisen. Siinä mä sit ajattelin et ne vihaa mua ja niil on joku salaliitto mua vastaan, mut juttelin hoitajan kanssa ja sain järkevät ajatukset takaisin päähän. Tuskin niillä siis mitään salaliittoa on.

Sing me to sleep

Viime öinä ei oo tullu nukuttua. Ei vaan tuu uni oikeen millään ja sit kun se tulee, niin yökkö ramppaa huoneessa kolme kertaa yön aikana.

Täällä ei tehdä mitään muuta ku kotitöitä ja syödään. Mä en jaksais millään. Mä oon päättäny laihtua tän osastojakson aikana niin paljon kuin mahdollista. Pienet ruoka-annokset ja niin paljon kävelyä kuin mahdollista.

Mä haluan kotiin ku tuntuu et mä en tuu hyötyy tästä osastosta mitenkään. Mä yritän ajatella positiivisesti ja kaverit koittaa tsempata, mut ei sekään auta.

Äsken röökillä itsetuhoiset ajatukset valtasi pään. Siks ehkä tulinki kirjottaa tätä postausta, et saisin ajatukset muualle. Mä en voi ottaa vielä Ketipinoriakaan, koska se väsyttää mua ja mä en pysyis muuten hereillä. Täällä on siis päivällä nukkuminen kiellettyä.

Anteeks jos kuulostan valittavalta teiniltä...